
Maailma muuttuu jatkuvasti, samoin yritysten ja yhteisöjen tarpeet. Tehokas toiminta vaatii hyvät työkalut. Olemassa olevia järjestelmiä on kehitettävä ja uusia apuvälineitä hankittava.
Monessa yrityksessä on tilanne että kahden tai useamman ohjelman sisältämä tieto olisi saatava kolmannen ohjelmiston käyttöön. Esimerkiksi Web-kauppapaikan tuoteluettelo olisi saatava kirjanpito- tai tuotannonohjausjärjestelmän käyttöön tai päinvastoin. Kahden ohjelmiston yhdistäminen on mahdollista rajapinnan avulla. Rajapintoja voi olla monenlaisia ja voi olla että käytössä olevat ohjelmistot eivät ymmärrä toisiaan. Monella yrityksellä voi olla vielä käytössä vanhoja ohjelmistoja joiden tiedostomuodot eivät käy moderneihin koneisiin.
Tällöin tarjoamme ratkaisuksi muunnostyökalua jolla ohjelmistojen tulosteet saadaan yhteensopiviksi. Tällöin niiden yhdistäminen
on mahdollista ilman kalliita ohjelmistopäivityksiä. Esimerkiksi jos sähköinen lasku olisi saatava sisään kirjanpito-ohjelmaan mutta
ohjelma vaatii tietyllä tapaa muotoillun tiedoston. Tällöin muunnostyökalua käyttämällä saada lasku siirrettävään
muotoon.
Ota yhteyttä ja kysy lisää ohjelmistoratkaisuistamme.
Jotta tiedostomuodot voi muuttaa toiseksi on niissä oltava jokin tietty kaava, jonka mukaan ohjelma osaa sijoittaa tiedot oikeaan paikkaan. Teemme kartoitustyön ilman veloitusta ja jos emme pysty auttamaan ei sinun tarvitse maksaa mitään. Kartoitusta varten tarvitsemme sekä lähdetiedoston että tiedoston johon alkuperäinen tiedosto tulisi muuttaa. Lisäksi kaikki rajapintojen kuvaukset ovat avuksi.
Ohjelmistoratkaisujen lisäksi teemme pieniä apuohjelmia ja sovelluksia Windows-käyttöjärjestelmille. Tällaisia ovat esimerkiksi omalla koneella käytettävät asiakas- tai yhdistysrekisteriohjelmat. Myös nämä ohjelmat ovat täysin räätälöitävissä asiakkaiden toiveiden mukaisiksi.
